Kuralan Kylämäki ennen ja nyt
Asutuksen esihistoria
Kuralan nykyinen viljelty kulttuurimaisema on alkanut muotoutua rautakaudella, yli tuhat vuotta sitten. Rautakauden puoliväliin mennessä entisistä meren salmista olivat muodostuneet muun muassa Aurajoki ja Jaaninoja, joiden varrelle asutus keskittyi.
Kylässä on todennäköisesti eletty alusta asti viljelemällä maata ja hoitamalla karjaa. Kylän sijainti jokien ja Hämeen Härkätien varrella on suonut asukkaille myös mahdollisuuden kaupankäyntiin. Arkeologisia todisteita asumisesta on löydetty eri puolilta mäkeä, mutta rautakautisten rakennusten tarkkaa sijaintia tai määrää ei tiedetä. Kuralassa sijaitsee yksi Aurajokilaakson monista rautakautisista kalmistoista. Sinne mäen asukkaita on haudattu 600-luvulta 1000-luvulle jaa. Seuraavat todisteet kylän asutuksesta ovat kirjalliset maininnat 1300-luvulta, mutta mäellä uskotaan asutun yhtäjaksoisesti 600-luvulta lähtien. Kuralan Kylämäen alue on rauhoitettu ja suojeltu muinaismuistolain nojalla.
Kylämäen talot ja rakennukset
Kylän talojen määrä vakiintui 1600-luvun kuluessa kolmeksi ja niitä alettiin kutsua nimillä Kohmo, Rasi ja Huhko. Kukin jaettiin kahtia 1700-luvulla ja nimettiin etuliitteillä Iso ja Vähä. Syntyneistä kuudesta taosta on jäljellä neljä: Iso- ja Vähä-Kohmo sekä Iso- ja Vähä-Rasi. Ne sijaitsevat yhä 1700-luvulla syntyneillä tonteillaan. Molemmat Huhkot on yhdistetty Iso-Rasiin.
Talojen jaot 1700-luvulla tapahtuivat veljesten kesken, joten molemmissa Kohmoissa ja molemmissa Raseissa oltiin keskenään sukulaisia. Iso-Kohmo periytyi pisimpään yhdellä suvulla, sillä Kohmot asuivat taloa 1650-luvulta 1970-luvulle. Rasin suku on tullut mäelle 1720-luvulla, Iso-Rasin viimeksi omistaneet Haavistot 1870- ja Vähä-Kohmon Ruskomaat 1910-luvulla.
Mäen nykyiset päärakennukset ovat noin 1800-luvulta (Iso-Rasin kuitenkin vuodelta 1916), ja ulkorakennukset pääosin 1920- ja 1930-luvuilta. Vanhin rakennus lienee luhtiaitta 1700-luvulta, mutta myös päärakennuksissa voi olla yhtä vanhoja osia.
Kulttuurimaisema
Kylämäkeä ympäröivät niityt, kedot ja hakamaat ovat merkki ihmisen ja luonnon pitkästä rinnakkaiselosta. Näitä perinnebiotooppeja hoidetaan laiduntamalla ja niittämällä. Alueilla tehdään myös kasvillisuuskartoituksia säännöllisesti – niiden avulla seurataan lajiston kehitystä.
Puutarhoissa ja museorakennuksissa ylläpidetään vanhoja koriste- ja hyötykasvikantoja, joista muodostuu museokeskuksen perinnekasvikokoelma. Alueella on myös mm. alkuperäisiä hedelmäpuita ja marjapensaita ajalta ennen talvisotaa. Huomattava erityispiirre on Iso-Rasille silloisella Turun kaupunginpuutarhurilla teetetty puutarhasuunnitelma 1920-luvulta, jonka piirteitä on yhä nähtävissä muun muassa lehmuskujanteen ja syreenimajan muodossa.